sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Sunrise ♥



Mistä mun syysloma on tehty? Ratsastuksesta ja talleilusta, kuvailusta, syömisestä, hyvästä seurasta, leffoista, vikellyksestä... Niinpä, nauttikaahan näistä kuvista.












 Ratsastuksesta kerron nyt jotain tässä. Oon ridannu nyt kahtena päivänä, molempina Kiwalla(+ keskiviikkona olin maastoilemassa Veeran kanssa Donilla). Kiwa meni tiistaina ihan ok. Ratsastin paljon ympyröitä jne, en siis mitään kovin ihmeellistä. Ravi ja käynti molempiin suuntiin ok, laukassa selvästi parempi oikealle kuin vasemmalle. Keskiviikkona otin itseäni "niskasta kiinni" ja vaadin Kiwalta hieman enemmän. Tehtiin alussa etuosakäännöksiä ja väistöjä molempiin suuntiin, jotta saisin Kiwan kuuntelemaan paremmin pohjetta. Ravissa yritin ratsastaa Kiwaa ryhdikkäämmäksi kuin mitä yleensä. Tämä onnistui oikeaan ihan jees ja sain kaivettua vähä tammalta vähän liikettäkin esiin. Painetta tosin oli vielä liika vasemmassa ohjassa, mikä kostautui sitten vasempaan, kun en saanut Kiwaa irrottamaan ohjasta ollenkaan... No laukat oli aika samanlaista kuin tiistainakin ja Eevakin kävi vielä Kiwan selässä. Vielä on parannettavaa paljon, mutta taas jotenkin heräsin tekemään siellä selässä jotakin. Torstaina käytiin vielä katsastamassa varsan ja Kiwan kanssa Takkulan maneesi. Ei menty ollenkaan ratsastamaan vaan oltiin ns tutkimusretkellä suureen maailmaan. Hepat sai juosta hetken vapaana pikkumaneesissa ja sitten taluteltiin vähän isossamaneesissa ja ympäri tallialuetta. Oli mukava retki ja varsakin sain vähän tuntumaa traileri ajeluun :).
Tänään ja eilen oli taas vikellystä. Eilisestä pientä videokoostetta(Veeran tekemä). Tänään tehtiin aika samoja juttuja kuin eilenki: erilaisia selkäänhyppyjä ja alastuloja. Ja oon ylpee itestäni ku voitin itseni tekemällä takaperin kuperkeikan hepan selästä.



Nyt ois sit senkin aika, että pitäisi keksiä aihe videopostaukselle. Videopostaus oli siis ehdottomasti eniten äänestetty erikoispostausvaihtoehto ja yritän toteuttaa sen ensi viikolla. Ajattelin yhditää sen johonkin muuhun ideaan niin saataisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Toki ideoitakin saa kommetti-boxiin heittää.
+ Anonyytmit käykää linkkaamassa vasemmassa yläkulmassa olevaa kyselyä.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

My diamond in the sky



"Never say goodbye because saying goodbye means going away and going away means forgetting." Peter Pan




More Hihs

Tässä vielä HIHS-fiilistelyjä :).







Tänään olin ridailemassa kaverini Emmin kanssa. Emmillä on ollut parin vuoden ridaustauko ja nyt pääsi viimein hevosen selkään. Itse menin Kiwalla. Kiwa oli alussa hieman jäykkä. Irrottelin taivuttelemalla volteilla ja tekemällä sisään-ulos-taivutuksia. Ravissa tein paljon ympyröitä ja pysähdysharjoituksia. Lopulta sain Kiwan rennoksi, joten rupesin ottamaan laukkoja. Sain muutamia ihan hyviäkin nostoja, mutta Kiwan kuumetessa ravi ei ollutkaan sitten enää niin rentoa... Laukassa toimi kuitenkin ihan ok ja ainankin paremmin kuin viimeksi. Kun olin laukannut vähän molempiin suuntiin menin vielä Metun selkään. En siinä paljoa ehtinyt mitään tehdä, mutta Metu oli ihan ok. Ei se hirveästi sählännyt, mutta kyllä siitä taas huomaa, että sillä on energiaa. Laukassa en saanut Metua myötäämään, mutta tempo pysyi energiasta huolimmatta kurissa. Loppu käynnit mentiin rantaan.

Tuo takki (pikeur) ja hanskat (roeck) lähtivät mukaan torstaina sieltä Hihs:istä
Huomenna tulee olemaan taas kiva päivä kun pääsen moikkaamaan Onnia . Joten luultavasti huomiseen ;).

perjantai 19. lokakuuta 2012

HIHS 2012

Kuvia laitan lisää sitten kun kone suostuu mun kanssa yhteistyöhön...



perjantai 12. lokakuuta 2012

Muista käydä äänestämässä!

Kaikki käy nyt klikkaamassa tuolla vasemmassa laidassa olevaa kyselyä! Voi toki vielä ehdottaa jotain lisääkin, mutta tällä hetkellä noi on vaihtoehdot :).


tiistai 9. lokakuuta 2012

Just a little moment



Olinpas tänään tosi ylpeä Metusta. Kävin sellaisella pikaratsastuksella ja menin vain käyntiä ja ravia. Metu oli käynnissä tosi ihana ja kuunteli tarkasti apuja. Ravissa oli välillä vähän sählä kun oli ylimääräistä energiaa. Käynnissä oli kuitenkin tosi hyvä ja tehtiin siinä myös väistöjä, avoja, sulkuja ja peruutuksia. Varsinkin avoissa sain joitain tosi hyviä pätkiä.
Muutenkin olen opettanut Metulle kuopimistempun ja siitä varioituna mentiin tänään maastakäsin jo vähän jotain espanjalaisen käynnin tapaista. Olin tosi ylpeä pojasta kun tajusi jo vähän mitä oli tarkoitus tehdä.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

A life with golden frames

Muutamia kuvia joita kuvasin eilen illalla ja tänään aamupäivästä. Eilen illalla olin ratsastamassa Emman kanssa. Metu meni vähän niin ja näin. Sillä oli vähän liikaa energiaa kun on rokotettu niin ollut kevyemmällä liikutuksella. Laukannut en ollenkaan, ravia menin vähän mutta käyntiä suurimmaksi osaksi. Gramaanit laitoin lopuksi. Muistakaahan kommentoida tonne niitä postausehdotuksia.




















perjantai 5. lokakuuta 2012

Erikoispostausehdotuksia?

Nyt on sana vapaa erilaisille ehdotuksille! Kommentoimalla boksiin saat äänesi kuuluville. Valitsen ehdotuksista mielekkäimmät jotka laitan äänestykseen tuonne sivun reunaan ja toteutan niistä ajan ja jaksamisen puitteissa yhden tai useamman.

Mitä mieltä olisitte tästä bannerista? Jätä mielipiteesi kommenttiboksiin!