torstai 28. helmikuuta 2013

Heppojen lumiralli ♥




Aluksi ajattelin jo etten ehdi nyt hiihtolomalla ollenkaan kuvaamaan, kun työt kutsuivat. Kuitenkin ehdin kuin ehdinkin kuvailemaan. Kävin pari kertaa ratsastamassakin. Eilen menin Metulla ilman satulaa ja olin ihan suht tyytyväinen. Sain Metun kivaksi ja rennoksi ja löydettiin sellanen hyvä ja rauhallinen tahti. Laukassa ei menty kovin pitkää pätkää, mutta sen verran että saatiin hyvä ja tasainen laukka. Tänään menin Kiwalla sellasen pika ratsastuksen. Olin myös Kiwaan tyytyväinen. Varsinkin laukassa pidin siitä, että askel oli hyvää, tahdikasta ja eteenpäin pyrkivää, mutta silti hevonen oli kontrollissa.
Tässä vielä niitä kuvia hevosten lumi rälläyksestä. Kerrankin sain vauhdikkaita kuvia hyvässä säässä!


:D






Hienoin 
Suosituimmaksi erikoispostaukseksi äänestettiin tuo päiväni kuvina -postaus ja toisiksi suosituimmaksi muodostui tulevaisuuden toiveeni -postaus. Kiitos kaikille äänestäneille ja ideoiden ehdottajille. Yritän toteuttaa ainenkin päiväni kuvina -postauksen mahdollisimman pian :).

perjantai 22. helmikuuta 2013

Ratsastelua ja talvisia valokuvia



Vihdoinkin kevät koittaa ja alkaa olla sen verran valoisaa, että pääsin vähän valokuvaamaan heppoja. Pääsin tosiaan jo päiväsaikaan tallille ja siinä ehdin sitten valokuvata ja ratsastaa sekä Kiwan että Metun. Olin tällä kertaa kyllä molempiin heppohin tosi tyytyväinen. Mendoza oli parempi ja tasaisempi kuin moneen viikkoon ja Kiwan kanssa löydettiin vihdoin myös vasempaan kierrokseen kauan kadoksissa ollut ulko-ohjan tuntuma.   Metulla aloitin pitkillä käyntityöskentelyillä ja ratsastin aika rennolla ohjalla eteen-alas. Taivuttelin, tein voltteja ja ympyröitä ja parit väistöt. Kentällä on nyt aika paljon lunta, mikä vähän rajoittaa tekemistä. Ravissa jatkoin volttityöskentelyllä ja sain Metun aika kivaksi ja rennoksi. Laukkakin oli rentoa ja tasaista. Lopputuloksena tyytyväinen ratsastaja ja hepalle paljon herkkuja! Kiwa oli vähän nurinkurinen kuin yleensä. Useimmiten olen kokenut, että Kiwalle vasen suunta on hankalampi, koska siihen suuntaan se ei ole ollenkaan ulko-ohjan tuella. Nyt sain kuitenkin Kiwan oikein hyvin ulko-ohjan tuelle tähän kierrokseen, mutta se oli hieman huonompi vasempaan kuin yleensä. Se ei kuitenkaan mieltä latistanut. Keskityin koko ratsastuksen ajan tuohon oikeaan tuntumaan ja hain sitä kaikissa askellajeissa ympyröitä ja voltteja hyödyntäen. Ja taas lopukssa hyvän tuulinen ratsastaja.



Tässä vähän todistusaineistoa siitä että Minda todellakin on hengissä ja voi hyvin ;)






Edelleen muistutan tuosta vasemmassa ylälaidassa olevasta äänestyksestä :). Tässä vielä edelliseen postaukseen kuulunut video, joka ei kuitenkaan siinä halunnut tulla näkyviin:

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Paljon asiaa

Viime postauksen jälkeen onkin ollut paljon tapahtumaa. Viime viikolla olin ratsastamassa Metun ja Kiwan. Molemmilla oli aika reippaalla tuulella kun oli aika tuulistakin. Muuten meni ihan hyvin ja tehtiin ihan perustehtäviä. Kuvat on otettu parisen viikkoa sitten, kun oltiin Emman kanssa ratsastamassa ennen Apassionataa.


Torstai ja perjantai kuluivat Vanhojen tanssien merkeissä. Itse en ehkä ole se prinsessa, mutta ihan kiva kokemushan tuo oli. Varsinkin lukiomme oma tanssi oli ihan huippu :)!

(c) Otto Kärkkäinen


 Tässä vielä hieman videomateriaalia eilisistä Ruby-treeneistä. Tehtiin jalanheittoja, myllyä ja ohjelmia. Etuperin jalanheitot oli ihan ok. Tehtiin näitä oikeaan kierrrokseen joten käännyttiin ulkokautta takaperin. Aluksi kääntyminen oli vaikeaa, koska en saanut vaihdettua käsiä. Toisella yrityksellä kuitenkin onnistui. Jokaisessa jalannostossa tuli huomioida, että selkä on suorana. Sitten tehtiin muutama takaperin jalanheitto. Mulla on vielä vähän vaikeuksia saada hevosen laukan rytmistä kiinni takaperin istuessa joten suurin osa jalanheitoista tuli laukkaan nähden myöhässä. Tuli sielä kuitenkin ainenkin yksi mielestäni onnistunut. Toiseen kierrokseen tehtiin vapaaohjelmia ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan sekä ravissa että laukassa. Ravissa onnistui hyvinkin ja sain koko ohjelman tehtyä putkeen. Muutama siirtymä olisi voinut olla hieman sujuvampi. Treenit venyivät hieman pitkiksi joten laukassa en ehtinyt tekemään ohjelmaa huolella, koska kyyti oli jo odottamassa. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, koska uskalsin ensimmäistä kertaa tulla kuperkeikalla alas laukassa!

Tänään tehtiin vähän erilainen alkuverkka kuin yleensä. Meillä oli ikään kuin pieniä kilpailuja siitä kuka pysyy esimerkiksi käsinseisonnassa tai reisipenkissä pisimpään. Pukillakin tehtiin jalanheittoja ja myllyjä pukilla. Niissä ei ollut mitään ihmeellistä. Lisäksi suunniteltiin hieman uudestaan joukkueohjelmaa, koska yksi joukkuelaisemme joutui lopettamaan. Ensi viikolla meillä on itsenäiset Ruby-treenit ja sunnuntaina suunnitellaan entisen Ag-vikeltäjä Millan avustuksella koreografiaa ohjelmaan :)

Laitoin tonne sivuun erikoispostausäänestyksen. KÄY ÄÄNESTÄMÄSSÄ!

lauantai 9. helmikuuta 2013

Liebster blog

Mut haastoi siis Raita joten kiitetään siis haasteen antajaa.




LIEBSTER AWARD:
''This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognised.''

1. Each person tagged must post 11 things about themselves.
2. They must also answer the 11 questions as the ''tagger'' has set for them.
3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.
5. These lucky bloggers must then be told.
6. There is no tag backs.

Faktaa musta:

1.  Rakastan kaikenlaisia herkkuja. Karkkeja, leivoksia, roskaruokaa, piiraita, limuja, jätskejä jne jne. Mä oon kuitenkin kovasti yrittäny vähentää erilaisten herkkujen syötiä ja oon nyt ollu jo useemman kuukauden limu- ja karkkilakossa. Tälleen oon onnistunu myös vähentää muitten herkkujen popsimista, kun keho on tottunut jo siihen ettei veren sokeritaso oo koko ajan katossa.




2. Parasta ikinä on yrittää yllättää kavereita erilaisilla asioilla. Pyrin aina keksimään jotku ovelat ja saajansa näköiset lahjat ja kaikissa lahjoissa pitää olla joku idea. Musta on ihana nähdä kavereiden ilmeitä kun ne avaa sen lahjan. Siitä tulee niin hyvälle mielelle :).

3. Haluisin täydellisen vartalon - kuten varmasti moni muukin tässä maailmassa. Kuitenki tällasta "täydellistä" vartaloa ei varmaan oo olemassakaan, ja tää haave riitelee pahasti mun herkkuhimoa vastaan. Lisäks oon aina ollu tosi huono liikkumaan. Oon kuitenki päättäny kehittyä vikeltäjänä ja nykyään teen melkein joka päivä jotain liikunnallista. Tässä suhteessa oon tehny parannusta ja oon aika ylpeä itsestäni.




4. Mulla on tosi huono suuntavaisto. En osaa edes täällä omassa kotikaupungissani kulkea kuin just ja just näillä seuduilla missä aina liikun.

5. Rakastan mun parasta ystävää <3. Ollaan oltu Eerikan kanssa parhaita kavereita jostain kolmannesta luokasta lähtien, ja vaikka ei enää nähdä yhtä usein kun ennen tiiän, että Eerikalle voin aina puhua kaikesta.




6. Elokuvat kuuluu tälle mun rakastamien asioiden listalle. En ees oikeen tiiä milloin aloin tykkäämään erityisesti just elokuvateattereissa käymisestä. Varmaankin sen jälkeen kun Twilight tuli kuvioihin. Oon aatellu tehä sellasen taulun mihin laitan kaikki mun elokuvaliput ja sit se aina kasvaa sitä mukaan kun käyn kattomassa uusia elokuvia. Seuraavaksi oon menossa katsomaan maaliskuussa ensi-iltansa saavaa Beautiful Creatures -leffaa.

7. Stressaan koeviikkoja ihan liikaa. Mun numerot on yleensä sellasta 8-10:ä, mutta silti koeviikoilla iskee aina epätoivo ja ennen koetta mahaan sattuu. 

8. Muhun on iskeny ihan käsittämätön koruhulluus. En oo ikinä kokenu itteeni mitenkää kovin hiesnostuneeksi. En edes osaa meikata mitää muuta kun perus ripsarit, rajaukset ja meikkivoiteen.

9. Kirjoitan tällasiin haasteisiin aina liian pitkät vastaukset.

10. Tykkään kehuista, ja haluisin olla hyvä kaikessa. Tää verottaa aika paljon mun itsetuntoa, koska vertaan itseäni tosi helposti muihin.

11. Sitten viimeiseen faktaan. Selailen jokapäivä facebookissa hevosten ja hevostarvikkeiden myynti-ilmoituksia. En oo näiltä palstoilta ikinä mitään ostanut mut on aina niin hauskaa miettiä mitä haluis ostaa. Varsinkin hevosilmoituksia katsellessa mietin aina minkälaisen hevosen itse haluaisin.

Sitten näihin kysymyksiin:


1. Mikä on kreiseintä mitä voisit uskoa tekeväsi vuorokauden sisällä?
Tää on nyt aika ympäripyöree. Voihan sitä vuorokaudessa hyppää vaikka laskuvarjohypyn tai lentää toiselle puolelle maailmaa.

2. Minkä lemmikin ottaisit jos tällaset perus koirat-kissat ei ois ok?
No, jos siihen ois mahdollisuuksia ja aikaa niin varmaan hevosen.

3. Oppisitko mieluummin hengittämään veden alla vai olemaan näkymätön öisin?
Hengittämään veden alla, koska tykkään uimisesta.

4. Olisitko kuuluisa jos saisit valita? Mistä tulisit kuuluisaksi?
Se vähän riippuu. Perjaatteessa en varmaan haluaisi olla kuuluisa, mutta jos tulisin kuuluisaksi jostakin itse arvostamastani asiasta olisi se varmaan ihan ok.

5. Ensimmäinen ruoka mikä tulee mieleen?
Lasagne

6. Peura vai yksisarvinen?
Yksisarvinen, koska ne on paljon maagisempia.

7. Paras julkinen paikka?
Hmm. Sanotaanko nyt vaikka sellanen yks hauska jenkki-tyylinen burgerravintola nimeltä Pika Kievari ;).

8. Kaksi turhaa asiaa mitkä tulevat mieleen?
Flush and go -vessapaperirullat ja huonot suomalaiset versiot ulkomaisista tv-formaateista.

9. Ensimmäinen asia mitä haluaisit tehdä kesän alettua?
Mennä tallille kuvaamaan Emman kanssa.


10. Kamalin tyylisuuntaus mitä voi edustaa?
Nyt en kyl osaa vastata.

11. Lempielokuvasi?
Ei oo varmaan vaikee arvata. Twilight-sagahan se.

Kysymykset seuraaville:
1. Missä näät itsesi viiden vuoden päässä.
2. Mitkä on sun kolme parasta muistoa?
3. Suurin haaveesi?
4. Mikä on lemppari vaatteesi?
5. Hulluin asia mitä oot ikinä tehny?
6. Lukio vai amis?
7. Mitä tekisit jos saisit 100 000€ ?
8. Asia, jonka haluaisit oppia kaikista eniten?
9. Paras lasten ohjelma?
10. Asia, jossa koet olevasi huono?
11. Minkä ikäisenä haluaisit muuttaa omaan kotiin, jos et asu jo? Jos asut niin minkä ikäisenä muutit?

Haastan seuraavat blogit:

MUISTAKAAHAN KÄYDÄ KOMMENTOIMASSA ERIKOISPOSTAUSEHDOTUKSIA!

tiistai 5. helmikuuta 2013

Friends forever: Apassionata 2013

Kuvasaldoa viikonlopun Apassionatasta. On joka kerta ihan yhtä hieno kokemus, vaikka olin jo neljättä kertaa kattomassa. Pienempänä ihmettelin aina vain hienoja temppuja ja söpöjä poneja, mutta nyt esitystä katsoessa ei voi kuin ihmetellä miten hevosiin saa sellaisen yhteyden. Wow! Istuimme aivan yläkatsomossa joten kuvat ovat sen vuoksi yläviistosta.