maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vihdoin täällä taas

Tässä on nyt sitte postaukset torstailta, lauantailta ja vähän sunnuntailtaki.
Torstaina menin tallille. En aikonut mennä ratsastamaan, koska tiesin Marikan olevan menossa Metukalla. Katselin siinä sitten aluksi Metun irtojuoksutusta (+kuvasin) ja sitten Marikan ratsastusta. Yritin imeä itseeni kaiken mahdollisen hyödyn :). No lopuksi Marika kysyi haluaisinko lopuksi, että Marika katsoo kun mä menen. Menin sit siinä jtn 10 min. Tehtiin lähinnä sik sak -väistöjä ja pysähdysharjoituksia, koska niillä on tarkoitus saada Mendoza reagoimaan nopeammin ja täsmällisemmin apuihin. Olin ihan ihmeissäni kun Marika yllättäen kehu mua ihan huolella. Koko ajan sielt keskeltä kuulu, että HYVÄ JESSICA, HYVÄ!!! Olin ihan sillee et what!?! koska mulle on jääny Marikasta sellai et se ei ikin kehunu mua, ei ikinä...






Vielä lopuksi vähän liinassa




Lauantaina oli ylimääräset harkat. Tehtiin muutaman kerran joukkueohjelma läpi+meijän muitten omat ohjelmat. Tänään Meni kaikki jo tosi hyvin vaikkei ollutkaan Sallaa. Ei saada nyt sit enää järjestettyy yhtiäkää sellasia treenejä missä ois Sallaki ku kisat on jo tän viikon lauantaina. Niinpä, aika menee nopeesti... Ohjelmien lisäks tehtiin muutamia ravi- ja laukkaharjoituksia. Ne laukkaselkäänhypyt ei taaskaan oikeen sujunu mut ei siitä sen enempää.



Sunnuntaina olin Eerikan ja Emilian kanssa ajelemassa skoottereilla. On sielt joku kuvaki mut en kehtaa niit nyt tähän laittaa :D. Ja muuten JEE, ei enää kiinaihmettä. Mun Peugeot toimii jälleen :).

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Metun ridaus

Menin tallille suoraan koulusta eli noin neljän aikoihin.  Emma tuli neljän jälkeen ja lähdettiin kentälle Metun kanssa varmaan viiden aikoihin. Metulle laitoin kahvat ja vikelsin aluksi. Tein juttuja käynnissä, ravissa ja laukassa. Metu on kehittynyt huimasti, eikä välitä enää oikein mistään jutuista kun sielä selässä pomppii. Juoksutettiin siis noin puoli tuntia jonka jälkeen menin kyytiin. Menin aluksi kahvoilla kun en ois jaksanut vaihtaa, mutta ei siitä sitten oikeen tullut mitään niin hain satulan. Satulalla meni ihan ok. Tein voltteja ja työskentelyä keskiympyrällä. Emma ratsasti samaan aikaan Kiwalla, mutta lähti hieman aikaisemmin kentältä. Emma tuli ottamaan parit kuvat jonka jälkeen loppu verkat ja rantaan loppukäynnit. Ekalla kerralla kun mentiin rantaan jä käännyttiin tien päässä Metu sai jonkun ihan ihme säpsyn, otti pari laukka-askelta ja hirveän kenguruloikan ylöspäin :D. No hyvin pysyin kyydissä, mutta olin vähän silleen, että Metu mitä sä oikeen puuhaat...







maanantai 23. huhtikuuta 2012

Sunnuntai ja ekat treenit ulkona

Sunnuntai päiväksi menin siis tallille. Tallilla olin noin yhden aikoihin ja lähdin vähän yli kaksi ratsastamaan Kiwalla. Tehtiin alussa  käynnissä suhteellisen paljon taivutteluja ympyrällä. Ympyrätehtävien jälkeen siirryin tekemään käyntiväistöjä niin, että lähdin lyhyeltä sivulta halkaisialle ja i:n pisteestä väistö kohti pitkää sivua. Tätä tein molempiin suuntiin jonka jälkeen siirryin raviin. Ravissa tein alkuverryttelyä jälleen ympyröillä ja Kiwa myötäsi hyvin eteen-alas. Alkuverryttelyjen jälkeen otin pitkilläsivuilla lisäyksiä ja lyhyillä kokoamisia. Tamma hieman kuumui tehtävästä, mutta sain kuitenkin rauhoittettua sen pian takaisin. Loppuravit ravasin pitkin ohjin ja loppukäynnit menin rantaan.

Kiwa keväisessä auringon paisteessa ennen ratsastusta


Kiwan ratsastamisen jälkeen Eerika tuli seurakseni tallille ja ensin puuhailimme kaikenlaista Mindan kanssa. Harjattiin mamma, tehtiin temppuja ja muuta mukavaa :).
Viiden aikoihin lähdin ratsastamaan Metua ja Eerika kuvasi Eevan kameralla. Ruuna tuntui alussa tosi hyvältä ja tein pysähtymisharjoituksia. Metu pysähtyy jo hyvin istunnalla ja nyt pyritään saamaan liikkeellelähtökin mahollisimman pienin avuin. Pikkuhiljaa lähdin kevyeeseen raviin ja pika tuntui siinäkin hyvältä ja rennolta. Kuitenkin kun Enkeli-poni tuli myös kentälle niin Metun keskittyminen hieman hävisi. Menin siinä sitten suurimmaksi osaksi keskiympyrällä koska Enkeli meni uralla. Laukassa Metun tahti ja tempo pysyivät vakaina ja hyvinä molempiin suuntiin ja sain sitä vaihtelevasti hieman koottua myös oikeassa kierroksessa, joka on sille yleensä hankalampi. Loppuravit pitkin ohjin ja käynnit rantaan. Eeva oli katsonut ikkunasta ratsastustani ja sanoi, että alussa näytti tosi hyvältä mutta muuten ihan ok. Pari kertaa olisi kuulemma tehnyt mieli sanoa muutaman ohjeen, mutta ok kuitenkin. Sain ohjeeksi pysähdysharjoituksissa olla rennompi kädellä liikkeellelähdössä ja tarjota enemmän ohjaa. Ravissa ja varsinkin laukassa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota asetuksen pysymisessä sisään päin. Ratsastuskuvat ovat taas kerran Eevan kamerassa joten en niitä tähän saa...
Tallipihan bilelisko :D
No sitten tänäisiin treeneihin. Takkulan molemmissa maneeseissa oli sen verran täyttä, että mentiin pikkukentällä koska se oli hyvässä kunnossa ja kuiva. Alussa tehtiin selkäänhyppyjä ja perusliikkeitä. Selkäänhypyt menivät hyvin, perusistunnassa pitäisi saada lonkkia enemmän avattua. Sitten tein kerran oman ohjelmani ja Veera ja Tiia omansa. Muut tekivät lipun vielä erikseen. Sitten tehtiin muutaman kerran ohjelmaa vajaalla miehityksellä, koska Eerika ei ollut paikalla. Tuli vähän sähläystä kun ei ollut oike porukka kasassa. Tein vielä kerran oman ohjelmani. Tuossa siitä nyt videokin, mutta meni vähän säädöksi tossa välissä ja alkukin jäi puuttumaan. No mutta siitä näkee edes vähän kürini rakennetta. Lopuksi tehtiin vielä ravi- ja laukkaselkäänhypyt.



perjantai 20. huhtikuuta 2012

Mendoza ♥

Joo ja taas uutta ulkoasua pukkaa. En vaa jotenki nyt osaa päättää, mikä näyttää kivalta. Mutta äänestäkääs tuolla siivussa et mitä tästä nyt sit tykkäätte. Enkä vaa vielkää saa sitä banneria ladattua. Pitää yrittää keksiä joku ratkaisu :/.

Tallilla oli viimeksi eilen. Ratsastin Mendozalla. En ehtinyt alussa juoksuttaa, mutta olin kyllä ihan yliityytyväinen jo heti alkutunnista. Tehtiin taas kerran paljon ympyrätyöskentelyä. Metu taipui hyvin ja tahti sekä tempo säilyivät kaikissa askellajeissa. Yritin myös sitten keskittyä enemmän omaan istuntaani. Varsinkin niihin ongelmallisiin ja heiluviin jalkoihini. Kun keskityin ja Metukmin liikkui hyvin niin sain ihan ok pidettyä jalat paikoillaan, mutta kyllä se vaatii paljon keskittymistä. Mutta takaisin Metuun. En siis tarvinut ollenkaan sivareita tai muitakaan apuohjia. Metu kokosi itseään hyvin kaikissa sekä käynnissä, ravissa ja laukassa. Yllätyksekseni oikeakin laukka oli tosi hyvä! Varsinkin siihen nähden mitä se on minun ratsastaessani nyt ollut.



Ajattelin perustaa vielä erikseen valokuvausblogin kun hankin luultavasti ensikuun aikana Canon EOS 600D digijärkkärin. Sitä odotellessaNyt on skootterikin kaivettu talviteloilta ja pian pääsee aktiivisemmin talleilemaan kun ei ole enää kyydeistä kiinni :).


Teit ei varmaa kakkaakaa kiinnosta nääm mun kirjaostokset mut laitoin nyt kuiteski. Oon nyt niin rakastunu näihin kirjoihin et piti käydä ostaa viel tääki tonne omaan kirjahyllyyn ;).



tiistai 17. huhtikuuta 2012

Vähän myöhäs

Tässä tulee taas tällaset parin päivän tekemiset.
Perjantaina menin siis tallille. Ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, mutta Eevan kaverin poni Bettiina tuli tuonne kun lauantaiksi tarvittiin ponitalutusponia. Emmi meni Metulla ja mä kävin vähän köpöttelemässä Kiwalla. Kiwan kanssa tein vähän väistöjä käynnissä ja ravissa sekä käynnissä sitä sellasta täyskaartokasikkoa. Kiwa meni jälleen ihan jees ja menin muutenkin vaan 30-45 min, en pahemmin kattonut kelloa. Eipä siinä sit mitää ihmeellistä.

Lauantaina heräilin seiskan pintaan Eevalla. Menin n. kasin aikaan talliin laittamaan poneja valmiiksi talustusta varten. Talutuksessa piti olla kymmeneltä Kalliolan koululla.
Ensimmäisen tunnin aikana talutukseen ei ollut tullut melkein ketään kun oli niin huono ilma. No siinä vähän ennen puoltapäivään siihen alkoi tulla jonkun verran porukkaa, mutta mitään ryysistä ei todellakaan syntynyt. Puoli kahden aikaan lähettiinkin sitten jo takaisin. Bettiina tultiin hakemaan takaisin kotiin ja itse menin ratsastamaan Metun. Metu oli juoksuttaessa tosi energinen ja ihan hörhönä. Juoksenteli vaan sielä liinan päässä ihan miten sattuu, häntä pystyssä ja ottii jtn ihan ihme pyrähdyksiä eikä kuunnellut oikeen mua. N. puoli tuntia yhteensä Metua siinä juoksuttelin, aluksi pitkänä ja sitten sivareilla. Sitten menin selkään. Metu ei tuntunut aluksi keskittyvän oikeen mihinkään joten laitoin sille löysät sivarit. Niillä meni ihan hyvin ja alkoi keskittymäänkin johonkin. Irrottelin Metua ympyröillä kaikissa askellajeissa sivareilla jonka jälkeen otin ne kokeiluksi pois. Ei mennyt ihan niin hyvin kuin sivareilla, mutta ihan tarpeeksi kuitenkin niin en laittanut niitä enää takaisin. Otin vielä pienen pätkän laukkaa ja sitten loppuverkat.

Sunnuntaina sain nukkua suht pitkään koska talliin tarvitsi mennä vasta ysiksi. Aamulla ratsastin jälleen Mendozan. En ehtinyt juoksuttaa ensin, mutta tänään sivareitakaan ei tarvittu. Tein samoja ympyrätyöskentelyjä kuin lauantainakin ja olin tyytyväinen poikaan. Tahti pysyi kaikissa askellajeissa lähes koko ajan  ja Metu kokosi itseään suht hyvin.
Ratsastuksen jälkeen lähdettiin Eevan kanssa Kievariin. Lähdin siis Eevan apulaiseksi töihin. Kievarissa oltiin 12-17.30 jonka jälkeen takaisin Eevalle.
Kävin iltaruokkimassa hepat ja äiti haki mut seittemältä.

Maanantaina oli tavalliseen tapaan treenit. Liia oli unohtanut meidän joten alussa verkkailtiin itsenäisesti ja tehtiin maassa erilaisia agrobatia/voimisteluharjoituksia porukalla. Liian saavuttua otettiin aluksi perusliikkeitä. Sain kommenteiksi, että myllyssä pitäisi saada jalka nousemaan suoremmalla selällä ja, että pitää varoa seisonnan jälkeen heilauttamasta käsiä taaksepäin.
Sitten tehtiin muutama kerta joukkueohjelmaa joka menee jo lähestulkoon aikaan. Vähän nopeutta siirtymiin niin kyllä se siitä sitten.
Joukkueohjelman jälkeen minä, veera ja tiia teimme omat yv- ja pariohjelmamme. Omani meni mielestäni hyvin. Sain sen menemään aikaan ja muistin käsiliikkeet ja muut jutut. Veeran ja Tiiankin ohjelma näytti hyvältä.
Lopuksi tehtiin vielä muutamat ravi- ja laukkalähestymiset ja raviselkäänhypyt.

Pahoittelen tosi tylsää banneriani koska mulla on ollut vähän ongelmia tämän bloggerin kanssa. Valittaa vaan koko ajan että kuvatila olisi lopussa vaikka minulla on picasakin... En siis saa ladattua banneriani. Jos joku tietää mitä tehdä niin kommenttia saa laittaa.

Tältä se mun banneri näyttäis jos sen vaan tohon saisin:

torstai 12. huhtikuuta 2012

Pukkitreenit ja lisää kuvia tiistailta

Meillä oli tunnin treenit. Tehtiin rutiinin omaiseesti ohjelmia ja suunniteltiin käsiliikkeet. Oon tyytyväinen mun ohjelmaan kokonaisuutena. Se on tarpeeks monipuolinen ja sopivan haastava. Saatiin myös suunniteltua hyvin ohjelmaan sopivat käsiliikkeet. :)

Vielä pari kuvaa tiistailta:








tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kuvailemassa Tiiaa

Lähdinkin tänään ihan extemporee kuvaamaan Tiiaa Tanjalle. Mentiin tallille vähän yli neljä. Tiian oli tarkoitus hypätä Kristianilla.Vähän tuli muuttujia kun Kristianille oli tapahtunut vähän haaveria ja sille ei voinut laittaa kuolainta ollenkaan. Niinpä Tiia kuitenkin hyppäsi Kristianilla, mutta ei suitsilla vaan riimulla. Pojalla oli vähän vauhtia matkassa. Oli vissiin vähän innostunut ja sitten kun ei ollut kuolaintuntumaa ollenkaan. No vähän siinä kuvaillessani samalla neuvoin Tiiaa ja ihan hyvin meni kun Tiia vaan muisti katsoa sinne minne oli menossa. Kristian hyppäsi hienosti ja se on kuitenkin vasta neljä, eikä sillä ole muutenkaan kummempia hypätty.
Niitä kuvia en nyt tähän saa enempää, koska ei olla vieläkään keksitty mihin Tiia laittaa niitä silleen että mäkin voin kopsata ne jostakin.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Loma

Perjantaina ei tapahtunu mitää kiinnostavaa. Käytiin vaan mammalla pääsiäiskahvilla.
Lauantaina menin Eevalle puolenpäivän aikoihin. Ensin ratsastin Kiwalla. Meni ihan jees. Tein perusjuttuja: voltteja,ympyröitä jne. ravissa ja käynnissä. Ei siinä sen ihmeempiä. Illemmalla menin Mendozalla. Ensin kävelin ja alkuverkkailin vähän. Menin ilman gramaaneja, kannuksia tai raippaa. Tein ympyröitä jne. Noin puolessa välissä Eeva tuli kattomaan kun mä ratsastan ja neuvo siinä samalla. Tehtiin työskentelyä keski-ja pääty-ympyröillä kaikissa askellajeissa. Keskityttiin paljon ulkoapuihin ja siihen että saadaan Metun ryhtiä nousemaan. Käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin ok, laukassa vasen laukka oli hyvä, oikea ei niinkään. Olin suht tyytyväinen ratsastukseen ja kehuja sateli :D. Vaikka mun mielestä se ei ees menny ihan niin hyvin.

Sunnuntaina ratsastin aamupäivästä Kiwan. Siinä samalla auttelin jtn. Mindan ponitalutus ihmisiä kun sellasia siihen tupsahti. Sit kentälle. En oikee osaa kertoo näist Kiwan ratsastamisista mitään sen kummempia. En meinaan tee mitään hirveen tähdellistä. Pääasia on et tamma-mamma saa vähän liikuntaa. Mut meni ihan hyvin taas. Iltapäivällä Emma tuli kanssa tallille ja menin Metulla. Ensin kävelin alkukäynnit rantaan ja sitten juoksutin n. puoli tuntia liinassa. Kuunteli juoksuttaessa tosi hyvin. Menin selkään ja taas alkuverkkailin. Verkkojen jälkeen Eeva tuli taas kattelemaan. Tehtiin samoja asioita kuin lauantainakin. Meni suht samalla lailla kuin silloinkin. Oikea laukka oli edelleen hieman hankala ja siinä laitettiin aluksi löysät sivarit. Sekin alkoi tosin sujumaan ihan ok sen jälkeen kun tajusin taas käyttää painoapuja paremmin.
©Emma

©Emma

©Emma

Illalla katottiin The Descent 2 :DD. Oli suht pelottava. Tai siinä oli sellassia ärsyttäviä säikäyttelykohtia :D.



Maanantaina en ratsastanu ite ollenkaa mut pidin Emmalle tuntia Metukalla. Ensin juoksutettiin Metu niin siinä vikelsin. Tein ihan perusliikkeitä ja muutamia totuttelu-juttuja ravissa ja laukassa. Sitten vaihettiin satula ja Emma meni kyytiin. Keskityttiin aika paljon Emman istuntaan ja tehtiin ympyräjuttuja. Emmalla meni ihan hyvin :). Eevan kanssa katoin vielä pari leffaa kun Emma lähti kotona käymään. Emma otti mut kyytiin Eevalta 5:n aikaan ja lähettiin Takkulaan kun mulla piti olla vikellystä. Takkulan harjoitusestekisat kuitenkin venähtivät ja emme päässeet treenaamaan ollenkaan.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Lisä treenit

Tänään oli siis meille jotka haluaa mennä tulevissa Lahden kisoissa yv:tä tai paria niin ylimäätäiset treenit. Ei meitä aitten siinä porukassa ollutkaan kuin 3: minä menossa yv:tä ja Tiia ja Veera paria. Suunniteltiin vapaaohjelmille pohjat ja käytiin niitä vähän läpi. Mielestäni oman ohjelmani pohja on ihan hyvä ja siinä on tasaisesti monipuolisia liikkeitä. Ensi keskiviikkona meillä on uudet lisätreenit, nekin pukilla kaupungilla. Kerron myöhemmin tarkemmin ohjelmasta jne.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kiwailua

Pääsin jo 11:sta koulusta ja lähdin tallille n. kolmen aikaan. Ratsastamaan menin n viideltä. Harjailin siinä Kiwatchan --> suitset päähän --> pintelit jalkaan ja menoks. Kiwalla menin ihan perustehtäviä ja pyörittelin sitä vähän ympyröillä sekä käynnissä että ravissa. Kaikki meni ihan jees ja Kiwa meni sopivassa tahdissa ja meni hyvällä kuolaintuntumalla. Tossa pari kuvaa ja videokin. Äiti tuli hakemaan puol ysi.




maanantai 2. huhtikuuta 2012

Reenit

Tänään oli vihdoin koko joukkue koossa ja valmentajan lisäksi ihan erillinen juoksuttajakin joten päästiin tekemään kunnolla juttuja. Ensin alkuverkattiin yhdessä. Hölkkää 2 kierrosta,käsien pyörittelyt, polvet ylös ,kantapäät peppuun, ristiaskeleet venytyskävelyt, jalanheilautukset ja venyttelyt. En ollut tänään mitenkään jumissa, kerrankin näin :D. Hepalla tehtiin joukkueperikset. Mul meni ihan ok, ei mitääm ihmeellistä. Tehtiin aika paljon lähestymisä ja muutamat selkään hypytkin. Ravissa selkäänhypyt menee ihan ok, laukassa pitäis vielä saada kuntoon ja vähän rohkeutta siihen. Tehtiin myös ohjelmaa. Siihen meni erilaisten sähellysten takia n. 10min kun piti katsella vähän miten uusia liikkeitä tehdään kun joitain ei oltu tehty ollenkaan hevosella, saatikka sitten liikkeessä. Muuten meni kyl ihan ok. Vähän tarttis saada enemmän otetta siihe ohjelmaan mut kyl se sieltä vielä tulee :). Saatan saada jossain vaiheessa tähän videopostauksenkin(?) jos vaan saan Tiialta matskut :).

Tänään olisi ollut mun ja Onnin "vuosipäivä", joten tein sitten nyt ainenkin vielä yhden videon.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Shoppailuu ja Tanjalla med Tiia

Lauantaina oltiin äitin kanssa kaupungissa. Oli kivaa ja matkaan tarttui kaiken näköstä. Kuvat kertoo ;)





tää jäi näköjää väärinpäin, mut yrittäkää kestää ;)

okei nää ostin kyl jo viikolla



Sit tänää olin Tiian mukana Tanjalla käymässä. Tiian tunnen siis tallilta ja erityisesti vikellysjoukkueesta ja Tiia on nyt sitten alkanut käydä Tanjalla liikuttelemassa poneja. Ensin Tiia ratsasti Veeran ponilla Putella ja Veera meni Piipalla. Siinä ne vähän verkkailivat kun ajattelivat hypätä. No menin käymään sisällä ja kun tulin takaisin ni ne olikin jo lopettanu :D. No en tiiä hyppäsköne sit mut joo. Sit vielä irtohypytettiin Piipa ja sen jälkeen vielä Kristiankin. Kuvat tulee taas sit joskus kun saan ne Tiialta kun sen kameralla kuvailin. Oli kiva käydä moikkailemassa tuttuja ja kaikki toivotteli mua käymää vähän useemminki :).
Huomenna on sit vikellys ja sit en tiiä mikä päivä meen Eevalle kun noi kyyit on nyt vähä hakusessa. Mut enköhän mä sinne joku päivä pääse :).
Jei,j nyt on tullu 30 lukijaa täyteen! Kiitos teille kaikille :)!