torstai 18. huhtikuuta 2013

Keskiviikko

Keskiviikkona vikellettiin Eerikan ja Veeran  kanssa Mendozalla. Tehtiin pätkiä joukkueohjelmasta ja perusliikkeita putkeen. Saatiin tehtyä joukkueohjelman liikkeet ihan hyvin ja perusliikkeetkin meni ihan ok. Jalanheitoissa on kyllä aika paljon parantamisen varaa, mutta ehkä ne sieltä tulee kun vaan treenaa. Maanantaina sain myös kuulla, että ei päästä enää vikeltämään Rubylla. Ruby lähti siis takaisin omistajalleen. Harmittaa vähän, koska Rubylla on ollut mukava treenata. Tästä johtuen menen kisoissa yv:n Devillä.

Vikellyksen jälkeen olin ratsastamassa Eevan kanssa ja itse menin Kiwalla. Ratsastin itse vain noin 40 min, koska kyytini tuli sen verran aikaiseen. Tehtiin taas Kiwan kanssa ihan perusjuttuja: ympyröitä kaikissa askellajeissa yms. Kuvat kertoo enemmän :).






maanantai 15. huhtikuuta 2013

Paljon on tullut taas tehtyä

Taas on ratsastettu ja vikelletty. Ratsastamassa kävin torstaina ja sunnuntaina. Torstaina menin molemmilla hevosilla ja tästä ei jäänyt kovin hyvä maku suuhun. Kiwa painoi aika paljon ohjalle ja oli muutenkin jotenkin tosi sählä. Laukka ja käynti meni ihan ok, mutta raviin en ollut jotenkin yhtään tyytyväinen. Lopulta en sitten jaksanut sen kanssa hirveästi tapella, koska kun itse hermostun niin ei se ratsastus siitä ainenkaan paremmaksi mene. No Kiwan ratsastuksen jälkeen olikin aika väsynyt ja menin Mendozalla vain rennosti ilman satulaa. Tein käynnissä paljon väistöjä, sulku- ja avotaivutuksia. Ravissa tein myös väistöjä, mutta laukassa en tehnyt mitään kovin kummallista.




Lauantain Ruby-treeneissä keskityttiin myllyihin ja muutenkin perusliikkeisiin. Oikealle tehtiin myllyt molempiin suuntiin niin, että piti tavallaan ajatella olevansa "robotti". Ensin jalka ylös, sitten kääntyminen ja vasta kääntymisen jälkeen jalka hitaasti alas. Onnistui ihan ok. Vasemmalle tehtiin perusliikkeet putkeen käynnissä sekä laukassa.



Sunnuntaina vikellettiin Mendozalla Eevan kentällä. Harjoiteltiin samaa myllytehtävää ja perusliikkeitä kuin Rubyllakin, mutta sitten tehtiin myös meidän tulevaa laukkajoukkue ohjelmaa. Tehtiin siis koko ohjelma ensimmäistä kertaa laukassa läpi ja olen ihan innoissani! Vaikka päätin kerran hypätä laukassa alas kesken liikkeen ja tästä muistona rupia täynnä olevat polvet niin olen silti tosi iloinen ja yllättynyt. Tehtiin kuitenkin koko ohjelma läpi, eikä se vaikuttanut ihan toivottomaltakaan. Lopputuloksena iloinen ja inspiroitunut vikeltäjä. Sitten kuvia mun tosi "laadukkaista" perusliikkeistä...



Vikellyksen jälkeen menin ratsastamaan Kiwallaja Eerika jäi kuvaamaan. Kiwa ei ollut vieläkään yhtä hyvä kuin viime viikolla, mutta kuitenkin parempi kuin torstaina. Tein pysähdysharjoituksia ja ihan vaan perus ympyrätyöskentelyä. Laukka ja käynti sujuivat taas paremmin kuin ravi. Käytiin laukkaamassa kerran rantapätkä, että saatiin muutama kuva.





keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Tulevaisuuden toiveeni

Ajattelin tässä aikani kuluksi virkistää teitä erikoispostauksella, jota minulta oli aikaisemmin toivottu. Mitä oikein toivon ja odotan tulevaisuudelta?

Ensimmäinen asia, joka minulle tulee aiheesta mieleen on se, että haluaisin kehittyä kovasti vikeltäjänä. Tänä keväänä kilpailen ensimmäistä kertaa b- yksinvikellyksessä ja joukkueen kanssa tavoitteet ovat myös b-laukassa kunhan saadaan heppaa ensin eteenpäin. Tulevissa Takkulan kisoissa teemme joukkueena vain perusliikkeet, koska aika hevosen ja ohjelman työstämiseen loppuu kesken. Vikellys on harrastuksistani se missä haluan konkreettisesti mennä eteenpäin ja saada parempia tuloksia. Ehkä syksyllä pystyisin jo menemään A-laukkaa? Kuka tietää, mutta nyt se itsestäni tuntuu aika kaukaiselta vaikka ihmiset ympärilläni ovatkin kannustavia.


Tulevaisuudessa haluaisin olla paremmassa kunnossa kuin nyt. Joskus tämä tuntuu vähän puuduttavalta koska  olen välillä aika laiska liikkumaan ja haluaisin tunkea suuhuni juuri sen mikä maistuu hyvältä ja eteen tupsahtaa. Käyn kyllä lenkillä lähes viikottain, teen erilaisia lihaskuntoharjoituksia, ratsastan viikottain ja vikellän kaksi kertaa. Tämä ei vain tunnu riittävän ja haluaisin lisää ohjattua liikuntaa, koska sitä ei tule skipattua hetken mielijohteesta. Yksi laji minkä haluaisin aloittaa on kuntonyrkkeily, sillä se olisi myös hyvä vikellyksen oheistreeni.

ODOTAN KESÄÄ! Talvi saisi nyt sanoa adios ja päästää meidät nauttimaan lämpimistä ilmoista. Haluan todellisen intiaanikesän ja ottaa kesästä kaiken ilon irti. Hevosia, kavereita, hyviä ilmoja, hyvää ruokaa, ainutlaatuisia hetkiä, jne jne...


Toiveissani olisi myös päästä katsomaan vanhaa hoitsuani Onnia. En ole päässyt katsomaan Onnia kuin kaksi  kertaa kuluneen vuoden aikana ja muistin taas yhtenä päivänä kuinka ikävöinkään rakasta Onskaa <3. Onni oli vaan jotenkin se mun elämän hevonen ja kaipaan sitä edelleen vaikka jo vuosi on kulunut siitä kun Onni lähti.


Haluaisin käydä ratsastuskisoissa tallin ulkopuolella! Niin oudolta kun se itsestäni tuntuukin niin en ole käynyt kuin kerran kotitallin ulkopuolisissa kilpailuissa, vaikka olen ratsastanut jo yli 7 vuotta. Tämä on  tosiaankin jotain mitä mielestäni olisi mielenkiintoista koittaa ennen kuin mökkihöperöidyn ihan totaalisesti :D.


Haluan päättää toisen lukiovuoteni hyvin arvosanoin. Viimeinen jakso alkoi tällä viikolla ja nyt on viimeisen tsemppauksen aika. Tarkoituksena olisi yrittää päättää vuosi yhtä hyvin kuin edellinenkin eli niin, että kurssien keskiarvo olisi noin 9.

Sitten viimeinen asia mitä toivoisin tulevaisuudelta liittyy TEIHIN. Kevään tullessa te lukijatkin voisitte kömpiä talviuniltanne ja herätä kommentoimaan ja aktivoitua. Näin pysyisi bloggaajankin into yllä ja tekstit mielenkiintoisina :).

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Jumping

Ootte varmaan tyytyväisiä, kun saatte ensimmäiset kunnon ratsastuskuvat koko talvena. Tällä kertaa kuitenkin lajina oli esteratsastus. Kuvista voidaan kiittää rakasta Veeruskaa. Kiwalla ei ole hypätty kunnolla noin vuoteen varsan takia. Kiwa kuitenkin meni tosi hyvin ja kuumumisesta huolimatta pysyi hyvin käsissä. Otin ihan reilut alku- ja loppuverkat, etteivät Kiwan lihakset menisi jumiin. Hypättiin aina muutama hyppy ja pidettiin paljon taukoja välissä. Kuvat kertookin sitten lisää. Ja esteitähän tunnetusti mennään ilmeellä :D.











Hyppäämisen jälkeen oli Ruby-treenit Takkulassa. Keskityttiin selkäänhyppyihin ja seisontoihin. Takkulan kisoihin on enää noin kuukausi aikaa, iik! Ruby oli tällä kertaa tosi hyvä ja mulla on tunne, että mun selkäänhypyt rupee kohta sujumaan. Nyt on ollu pari viikkoa silleen, että oon löytänyt laukassa sellasen hyvän pompun. Liiakin kehu, että vaikka oli punttaamassa ni ei tarvinut kuitenkaan oikeastaan auttaa. Seisonnatkin meni ihan ok kunhan vaan rentoudun ja pääsen sinne seisomaan. Näissä treeneissä demostroimme Rubylle kisatilannetta ja paikalla oli kaiken näköistä häiriötä. Tänään suunniteltiin pukilla käsiliikkeitä vapaaohjelmaan :). Videolla me paikkaillaan Veeraa ja Tiiaa.



Viikonloppuna oon ehtinyt tehä kaikkee muutakin kun heppailla. Perjantaina istuttiin iltaan Emman ja kumppaneiden kanssa kaverillamme Eerolla ja sieltä suunnattiin Emmalle yöksi. Lauantaina menin Heinille ja juhlistettiin Heinin synttäreitä tekemällä pizzaa ja syömällä kakkua :)

Heinin tekemä kakku

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Treeniä treeniä


Ahkerasti on tullut treenailtua ja talleiltua. Videokoosteessa on materiaalia muutamalta viikolta. Torstaina suuntasin tallille. Pääsin jo yhdeltä koulusta ja, kun saavuin tallille niin eeva oli ratsastamassa Metua. Menin siihen katsomaan ja kuvaamaan. Oli hauska nähdä pitkästä aikaa Eevan ratsastavan, koska siinä voi yrittää itsekkin ottaa mallia. Otettiin Eevan kanssa varsa ensimmäistä kertaa juoksutukseen. Poika tajusi idean heti ja käyttäytyi oikein hienosti. Viiden aikaan vikellettiin Metulla Eerikan ja Veeran kanssa. Oikealle tehtiin perusliikkeitä ja vasemmalle yksittäisiä vapaaohjelmaliikkeitä. Mendoza meni oikeen mallikkaasti!






Perjantaina ratsastin molemmat hepat. Kiwalla menin noin 1,5 tuntia. Alussa tein väistöjä käynnissä. Ravissa hain ulko-ohjan tuntumaa ja aika paljon voltteja. Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa ratsastamaan kunnolla, kun kenttä alkaa viimein sulaa ja on nyt aurattukin. Laukassa sain oikeastaan aika hyvää pätkää. Kiwa kulki mukavasti peräänannossa ja oli eteenpäin pyrkivä. Huomasin kyllä, että tamma-mamma kuumui aika paljon ja kun laskin raviin olo oli kuin olisi raketin päällä istunut. Rauhoittelin Kiwaa jonkun aikaa ja lopulta päätinkin lähteä vähän rantapätkälle irrottelemaan. Kiwa varmaan huomasi, kun lyhentelin jalustimet jne. ja arvasi jo mitä on luvassa. Kyllä se nautti kun pääsi kerrankin vähän laukkailemaan! Laukan jälkeen menin vielä kentälle ottamaan loppuravit ja -käynnit.


Mendozalla menin noin tunnin. Oli mukava ratsastaa kun Metu oli tosi rauhallinen ja kuunteli hyvin apujani. Koko ratsastuksen aikana ei tullut kertaakaan tunnetta, että Metu olisi mennyt liian kovaa. Tehtiin käynnissä ja ravissa muutamat väistöt, mutta muuten mentiin perus ympyröitä. 



Lauantaina mentiin Rubylla Takkulassa. Alussa otettiin sellaiset esteiden täytteen, jotka olivat noin 50-60 cm korkeita ja niiden päälle olisi pitänyt hypätä. No eihän siitä mitään tullut. Eerikalla ja Veeralla kyllä onnistui, mutta itselläni kun ei oikeen tota ponnistusvoimaa ole niin en vaan uskaltanut hypätä kun jo muutaman kerran potkaisinkin niitä pömpeleitä...  Muuten aiheena oli oikealle liput ja vasemmalle tehtiin vapaaohjelmia. Tehtiin bokseja, boksiin menoja ja lopulta kokonaisia lippuja. Muuten meni ihan ok, mutta mun käsi ei kyllä taivu yhtään mihinkään. En tiiä ei oikeen jäänyt hyvä mieli noista treeneistä, vaikkei mikään mennytkään erityisen huonosti.

Jonkin aikaa sitten otettuja kuvia Ruby-treeneistä. (c) Veera


Pakko laittaa tähän loppuun vielä kuva kuusta, jonka otin pari päivää sitten.