sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Weekend

Perjantain-sunnuntain tapahtumat tulee nyt sit tässä.
Perjantaina siis Emma tuli päivällä meille. Mietittii eka mitä voitais tehä ja lopulta päädyttiin laittamaan Onnille kärrit perää. Onni on siis ex-ravuri mutta ajettu ei oo vuosiin. Tehtiin aluksi vaan niin että taluteltiin kärryjen kanssa kentällä ja katottiin miten teagoi niihin perässään. Ei mitään ongelmia. Koska meillä ei ollut ohjia kun ne olivat aikaisemmin menneet rikki, tyydyimme vain siihen että lopulta itse istuin kärryssä ja Emma talutti Onskaa. Vähän mentiin raviakin ja Onni kuunteli hyvin. Otimme sen jälkeen valjaat ja kärryt pois ja ratsastin hetken ilman satulaa jotta tulisi vähän kunnon liikuntaakin. Emma meni jälkeeni myös hetkeksi selässä käymään.


Menin talleilujen jälkeen vielä Veeralle yöksi. Ja  sieltä olikin tarkoituksena lähteä aamulla Pyyrylään.

Lauantaina sit lähettiin aamulla Veeralta Pyyrylään ja siellä oltiin jo vähän yli 9:n aikaan. Aluksi taluttelimme Allua tiellä ja kuvailin Veeraa ja Allua siinä samalla. Sitten päästettiin Allu irtojuoksutukseen kentälle. Ihan kivan näköinen ruuna, ja mukavan näköiset liikkeetkin. Siinäkin tuli kuvattua aika paljon. Jonkun puoli tuntia siinä juoksutettiin Allua ja Veera meni sitten selkään ja käpsytettiin taas tiellä.
Mentiin tallilta Veeralle syömään ja sieltä meille. Lähettiinki siitä heti kun tultiin joskus klo 13:n aikaa meille ni tallille. Oteltiin kuvia tiellä, metässä ja pellolla. Sen jälkeen päästettiin Onnikin irtojuoksutukseen kentälle. Kivan näkönen se Onniki oli siinä juostessaan mut ei kyl vapaaehtosesti juokse mihinkää suuntaa :D. Sen jälkee laitettiin satula selkään ja menin kyytiin. Onska tuntu ihan hyvältä. Menin muutamia siirtymä juttuja ja jtn ympyröitä. Ravi ja käynti ok. Laukannostot ravista taas kyseenalasia mutta käynnistä hyviä. Itse laukkin pyöri ihan hyvin eikä töksähtänyt. Oikeaan oli toisin parempi kuin vasempaan. Veera haettiin jo suoraan sielt tallilta ja ne heitti mut samalla kotiin. Teen vielä täst päivästä erikseen kuvapostauksen ku ehin. Onnin irtojuoksutuskuvia en saanut kameralta ulos... Mut koitan viel illalla uudemman kerran.









Sunnuntaina taas maastoiltiin. Seurana toimivat Jonna Maxilla ja Salla Sulolla. Mentiin käynti-ravi lenkki. Oli kyllä kylmä päivä, 15 astetta pakkasta, hrrrr... Aluksi ratsastamaan lähtiessä oli tosi lämmin ku olin laittanu kunnon kerrospukeutumisen mut kun tultiin alko nipistelee inhottavasti poskia ja varpaat oli aika jäässä. Mut täytyy kyl myöntää et kyl tuol metsässä on kaunista <3. Mentiin tallin takana oleva metsälenkki Pennalan koulun taakse.
Kun päästiin takasin tallille ni mua alko oikeen naurattaa kun Onnin turpakarvat oli ihan jäässä ja turvassa kasvoi kaksi vähän isompaa jääpuikkoa. Muutenkin heppa oli kuin iso lumihiutale :D. Otin siitä kuvanki muttei näy siinä niin hyvin.


torstai 26. tammikuuta 2012

Ja taas maastossa...

Joo tää viikko on menny vähän maastoillessa kun on niin paljon lunta ja kivat ilmat. Sunnuntainaki ois ehkä reissu porukalla. Tällä kertaa menin siis Sulon uuden vuokraajan Sadun kanssa :). Satu oli melkein minun ikäiseni, vuoden vanhempi ja vaikutti tosi kivalta tyypiltä. Sainkin kuulla että meillä on yhteisiä tuttuja. Mentiin vajaan tunnin lenkki tallin takana olevissa maastoissa enimmäkseen käyntiä. Lenkin jälkeen menin vielä kentälle että tulis sitä kouluharjoitteluakin.
Kentällä meni yllättävän hyvin, vaikkei mulla ollut gramaaneja ja satulana toimi yleispenkki missä on hirveä istua. Suitsetkin oli este/maastosuitset missä kuolaimena tavallinen nivel ja en sillä yleensä tykkää mennä. Mut Onni taipu kyl ihan mukavasti ja laukassakin myötäsi alas. Vähän turhan alhaalla kyllä meni mut ei voinu muuta olettaakkaan kun ei olla paljon menty ilman gramaaneja. Kameran olisin halunnut mukaan maastoon mut on niin iso ettei se mahdu taskuun.
Lauantaina tulee varmaan seuraava postaus kun menen perjantaina Veeralle yöks ja perjantan päivällä Emma tulee mukaan.

Pimeä talli+kuvaus=paska laatu

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Mielikuva sisustusta


Tänään "hengasin" siis yli 7 tuntia kaupungissa?!?! Ja tämä ihan vaan siks etten jaksanu lähtee kotii ennen treenejä jotka alko kuudelta vaikka pääsin jo puol 11 koulusta. Ja huomennakin tarvii mennä vasta 12 :).
No joo mut päivän kuulumisiin. Siinä seitsemän tunnin aikana ei tullut tehtyä oikeen mitään järkevää. Oottelin eka pari tuntia Emmaa ja mentiin sitten "mielikuva sisustamaan" :D. Keksin siis siinä oottellessa että voitais Emman kanssa mennä eri kauppoihin kattoo kaikkii erilaisia kalusteita kynttilöitä jne. Kun Emma sit parin tunnin päästä häippäs ni menin suoraan treenitiloihin lukee historiaa kun on pe koe.
Vikellyksessä piti tehdä alun perin küria mutta koska meitä ei ollut kuin 4 niin tehtiin erilaisia liikkeitä mahdollisimman pehmeästi. Tämä siksikin että meidän pitäisi nyt ruveta koittamaan Takkulan tuntsaria Donia vikellykseen ja Donilla ei ole aikaisemmin vikelletty.
Treenit meni yllättävän hyvin vaikka aluksi aattelinkin ettei varmaan tuu mitään taas kun en vikeltäjänä ole ihan siitä hellävaraisemmasta päästä... Ymmärsin siis kuitenkin kaikki jutut aika hyvin ja Liiakin kehui :).

Tässä vielä kuvia mielikuva sisustamisesta. Meni aika astia painotteiseksi :D.




tiistai 24. tammikuuta 2012

Vihdoin tyytväinen :)

Tänään oli vihdoin tyytyväinen ridaukseen. Alkukäynnit kävelin tiellä ilman satulaa kun oli niin kylmä. Sit kun pääsin kentälle Onska oli alussa vähän jäykkä, mutta vertyi aika nopsaan. Ravissa oli viimeinkin tosi hyvä :).Vähän pitäisi vähän saada vasemmassa enemmän taipuisaksi.  Laukannostot onnistu käynnissä molempiin suuntiin aika hyvin. Ja ravissa ihan ok, tosin vasempaan vähän paremmin ja tahdikkaammin.  En kauaa sit enää menny ku sain sen ravissa kulkee hyvin, ku vähän oli kylmä ja kiirus lukee ussan kokeisiin.
See you tomorrow <3.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Maastoiluja :)



Tänään oli ihan hauska päivä tallilla. Kuten otsikostakin jo varmaan tajuaa niin kävin tänään maastoilemassa. Maxin omistaja Jonna siis lähti mun kaa maastoilemaan ja mentiin meille päin. Tehtiin reilin tunnin lenkki, enimmäkseen käyntiä. Otettiin muutama ravipätkäkin mut ei mitään raskasta. Loppumatkasta alkoiki olla jo vähän kylmä kun tuuliki niin paljon. Käytiin meijän pihassaki kääntymässä, mut kukaan ei ollu vielä kotona. Oli kiva reissu :).

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Viikonloppu talleilut

Perjantai: Oli vähän kiirus joten en ridannu ollenkaan. Sen sijaan juoksuttelin Onnia pellolla, hankitreeni on edelleen hyvästä :D. Meni ihan ok kuunteli hyvin ääniapuja siellä liinan päässä.
Juoksuttelun jälkeen siirryttiin kentälle kun aattelin et jos päästän Onskan vähäks aikaa juoksee vapaaks kentälle ni saan vähä kuviaki. No eihän se mitää juossu, seuras vaa mua ku pieni koiran pentu :D. Se oli ihan yli söpöö ku se vaa käveli siin mun vieres, ku mä juoksin se juoksi, ku mä kävelin se käveli, ku mä pysähdyin se pysähty♥.


Kuvaus on taas mielenkiintosta ku yrität juoksuttaa ja kuvaa samaan aikaan ;)




Sunnuntai: Menin vasta illalla tallille ku tulin iskält. Ihan normisti menin taas kentällä koulua. En oikeen tienny et meniks se siin alussa hyvin vai ei... Mikään ei oikeestaan menny erityisen huonosti eikä silleen mutta en oikeen saanu sellasta kontaktia siihen hevoseen. Reaktiot ja kaikki oli ihan ok mut joku ei oikeen vaan iskeny. En oikeesti tiiä miten noi nostot on tollasia. Laukas kaikki muiden akellajien vaikeudet sit huomaa. Ei ne nostot oikeen tullu sielt silleen tahdikkaasti ja muutenkin ei ollut oikeen rytmiä askeleessa. No päätin keskittyä sit enemmän käyntiin ja kun se meni hyvin niin raviin. Ravissa olikin loppuen lopuksi aika hyvä ja irti. En oikeen silti tiedä mitä mielt olisin nyt tosta tänään. Kaipaan nyt tosi paljon Eevan tunneille, ku niit oli ennen tätä ylläpitojuttuuki niin luvattoman vähän. No toivottavasti huomenna menee vähän paremmin, ku tää loppuviikko oli nyt vähä tällanen...

torstai 19. tammikuuta 2012

Aina ei mee putkee...


Jenna ei päässytkään tänään kuvailemaan meitä, mut ei täs tänään ois kyl mitää kuvattavaa ollukkaa. Tänään aattelin siis et meen ilman garmaaneja. No ei ois pitäny kiirehtii taaskaa, ihan päin hanuriahan se Onska sit loppuen lopuks meni. Ei kuunnellu yhtää sääti vaa jotain ja keskitty johonki ihan turhaan. Koko ajan kun tuuli jne ni tunsin kuin se ei kuunnellu mua yhtään ja siirtymät oli taas myöhässä tyylii 10 sek... Hain sit gramaanit siin puoles välis ku oma hermo ei enää riittäny. No meni se Onni niil paremmin mut ei siltikään ollu tyytyväinen. Siirtymät edelleen myöhässä jne. Lopussa menin sit pellolle treenaa vähän hankeen ku oma kärsivällisyys ei enää riittäny siihen koulun vääntöön tänään. Pellolla oli kyl ihan kivaa, niin hienot ne askeleet siel hangessa on ku joutuu nostelee kunnolla jalkoja :). Essi otti pari kuvaa mut oli jo niin pimeetä ettei niit tänne kannata laittaa.

Huomen en tiiä oonko menossa tallille, riippuu ihan iskästä. Lauantaina en luultavastikkaan.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Treenit kaupungis

Joo treeneist ei oo ikin hirveesti mitää kerrottavaa... Tänäänkin tehtiin perusliikkeitä erilaisin variaation ja harjoituksin. Tehtiin esim myllyä ilman käsiä, jalanheittoja, perusistuntaa jne. Aiheena oli tällä kertaa toistot joten tehtiin kaikki kolme kertaa. Osa joukkueesta lähtee maanantaina koittamaan Donia Takkulaan. Itse en aatellut mennä koska haluan ottaa ilon irti viimeisestä kuukaudesta kun Onni on viel mulla ylläpidossa :). Kuvia ei ikin oikeen pukkitreeneistä tuu kun ei oo mitään kiinnostavaa kuvattavaa. Ens viikolla tehdään küriä josta vois tulla sit ehkä kuviakin kun joukkuetta tehdään.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Believe, live and love

Otsikko ei liity mitenkää tähän postauksee mut se kuulosti kivalta :D. Tallilla ei mitään ihmeempiä. Jatkoin tänäänkin siirtymien tekoa. Onni taisikin jo muistaa eiliseltä homman jujun ja toimi hyvin. Onni rupesi siirtymien parantuessa kantamaan paremmin itseään ja askellus parantui. Varsinkin laukassa hyvin läpi menneet svut olivat suuri hyöty. Kun laukka nousi puhtaasti ja avuista  paketti ei nostossakaan levähtänyt ja laukan tahti ja tempo pysyivät hyvinä. Lopussa otin vielä gramaanitkin vähäksi aikaa pois ja hyvin ja pyöreänä kulki myös ilman niitä. Oon tosi ylpeä Onskasta <3.
Huomena vikellys. Kate vikellykset tysähti nyt vähän tähän koska Kate on nyt hieman pidemmällä sairasloma jaksolla... Uusi hevonen siis taas hakusessa. Torstaina saatampi saada jtn kuvia kun kaverini Jenna tulee messiin tallille :).


maanantai 16. tammikuuta 2012

Siirtymiä,siirtymiä ja siirtymiä...

Kuten otsikostakin jo varmaan keksii nii tänään keskityion vain ja ainoastaan siirtymiin. Sainkin Onnin ihan kivasti  hereille ja reagoimaan ja siirtymiset parantu tosi paljon kaikissa askellajeissa. Olin tyytyväinen kun laukannostotki alko olla nostoja ja suoraan avuista. Ja kun nostot paranivat parantui myös laukka. Siin vaiheessa kyl koko juttu meni vähän pipariks ku ensin Max ja Minda tuli  kentälle ja lähtiki samantien pois ja Onni siitä sit jännitty ja unohti keskittymisen jonnekki ku piti sit viel ihmetellä valoakin joka kajasti tieltä. Työskenneltiin sit siinä viel sillee et tuli muutamia hyviä siirtymiä jotta jäis hyvä maku. Näillä kyl jatketaan huomennaki.


Ei oo mun piirtämä mut bongasin ton sielt tallin säännöistä :D

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Hankikuvia ja muuta mukavaa ;)


Veeran pyysin tnä ihan extemporee meille ja tallille mun seuraks ja kuvailee. Aluks menin kentällä ja sit mentii pellolle jossa oli varmaa vajaa puol metrii lunta. Kentällä en tehny mitää kovin ihmeellistä, ihan perus juttuja. Onni oli ihan ok, vieläkin tosin ärsyttää kun ei reagoi kunnolla pohkeeseen. Pitää nyt ruveta tekemään ahkerasti siirtymiä jotta reagointi ja siirtymät muutenkin parantuisivat.










Kentältä siirryttiin pellolle ja otettiin satula ja gramaanit pois. Onnin ravi oli vielä 10-kertaa pompottavampi hangessa ja rupes naurattaa ihan hulluna kun vaan pomppi eikä saanut ohjattua mihinkään suuntaan :D. Laukkaaminen oli ihan super hauskaa myös kun lumi vaan pöllysi. Oli ihan über hauskaa. Lopuksi mentiin kävelemään vielä tielle. Aion mennä kyllä joku muukin päivä pellolle, on meinaa hyvää treeniä Onskalle :).










Kaikki kuvat (c) Veera

lauantai 14. tammikuuta 2012

Kevyesti

Menin tänään siis aika kevyesti, vain noin 40 min kun äiti tuli katsomaan lopuksi eikä jaksanut oottaa kauheen kauaa. Onni meni ihan ok, ihan hyvän tuntuinen oli suusta mutta pohkeisiin reagoi vähän ärsyttävästi. Varmaan taas vaikutti kun oli niin tuulista. Mitään ihmeellitä tehtävää en tehnyt kun ei nyt ollut kauheesti aikaa. Suureksi yllätykseksi Onni oli tänään kuitenkin tosi hyvä laukassa. Meni sopivassa tempossa ja mukavan pehmeästi, vielä kun nostot saataisiin sujuvammiksi... Sit tunnin jälkee perus laitot ja tarhaan. Onnin jalkaakaan ei ollut yhtään lämmin :). Tällanen aika lyhyt postaus tnä. Huomenna aattelin et jos saisin aikaseks tehä myös varustepostauksen.

Maastoilemassa Pennalan koululla

Kävellessäni tallille mietin ihan hirveesti mitä tekisin ku menin tallille jo about 2 aikaa ja oli niin valosaa ja talvista ku niin paljon luntaki. Mietin siinä et pitäiskö mennä pellolle ratsastaa, vaiko pellolle juoksuttaa, irto juoksuttaa kentällä vai ihan vaan vääntää kentällä koulua?
Onneks nykyinen Sulon yläpitäjä Salla kysy haluisinko lähtee maastoon. Ja tottakai halusin :) En ollut ikinä käynyt tallin takana olevissa maastoissa joten annoin Sallan kertoa reitin. Mentiin siellä puun hakkuu reittejä ja oli tosi kaunista :). Lopulta tuli sellanen puomi vastaan mutta päästiin sen ohi. Niin pitkällä Sallakaan ei ollu käyny ikinä. Jotenkin kummassa löydettiin lopulta tiemme Pennalan koulun takana olevalle tielle :D. Oli siinä sit vähän ihmettelemistä et onkos tää täältä mennessä näin lähellä kun kiertäen koululle on n. 8km ja tuolta vain vajaa viisi.
Kun oltiin takaisin tallilla käytiin vielä laukkaamassa yksi ylämäki ja sitten käveltiin pitkät loppukäynnit. Kylmäsin Onnin toisen takajalan kun oli hiukan lämmin, ihan vaan varmuuden vuoksi kun ei ollut kuitenkaan mitenkään hälyyttävä mutta pitää vähän seurata. Luultavasti pientä rasituslämpöä... Kuvia en  nyt taaskaan täöltä retkeltä saanut ku kameran patterit sano adios...

Pennalan koulu


Sulo


torstai 12. tammikuuta 2012

Wet snow in the air... :/ + uusi ulkoasu :)


Tänään olin tallilla Eerikan kanssa. Tallille menin jälleen n.neljän pintaan. Oli tosi ärsyttävä ja märkä sää, räntää sato taivaan täydeltä... Onnin riimu oli pari pv sitten hävinnyt tarhaan mutta onneksi satuttiin löytämään se Eerikan kanssa. Oli se vähän kovia kokeneen näköinen, mut ei pahasti :). Ridaus meni muuten ihan hyvin, Onni tuntu suht samanlaiselta kuin aikasemminkin, mutta koko ajan jännitti ja hötkyili jtn tooosi pelottavia "mörköjä".
Johtui varmaan säästä, ja tämä tosi pelottava mörkä oli portti... En tehnyt ridatessa niinkään mitään erityistä tehtävää. Yritin vain irrotella Onskaa ja saada reaktio nopeutta vähän kasvamaan :D. Kamerat oli kyllä mukana mutta eihän niistä kuvista mitään tullut kun ilma oli niin tuhnuinen ja pimeääkin oli. Joten ei kuvia tänäänkään. Huomenna  menen ratsastamaan Onnin jos iskä suinkin päästää. Sama homma lauantaina...

Kommatkaa mitä tykkäätte uudesta ulkoasusta ;). Kiitos kaikille 14 lukijalleni ♥.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Tiistai+keskiviikko

Eilen en tänne jaksanu enää kirjotella mut nyt kerron eilisen ja tän päivän kuulumiset.
Tiistai:
Tallille lähin taas kävelee n puol 4. Olin aatellu et meen ilman satulaa. No ei siin sit mitää; pintelit jalkaan, suitset päähän ja menoksi :). Ihan hyvin meni alussa. Onni kulki ilman satulaa ja gramaanejakin ihan jeba ja itse pystyin istumaan yllättävän hyvin. Puolen tunnin jälkeen kyllä totesin että taidampa jatkaa satulalla, niin hirveän tuntuinen se Onnin selkäranka on :D. Lopputunti meni taas ihan hyvin. Tein väistöjä sekä käynnissä että ravissa ja rupeaa Onskakin liikkumaan päivä päivältä paremmin :).





Keskiviikko:
Treeneissä tehtiin B-laukassa tehtäviä helpotettuja peruslikkeitä ja selkäänhyppyjä. Selkäänhyppyjä tehtiin molemmiltä puolilta, eri punttaajilla ja sekä tavallisella että lantiopunttauksella. Lisäksi teimme selkäänhyppyjä. Olin jo sitten ehtinyt unohtaa miten niitä jalanheittoja tehtiin silleen kun viimeksi oli oppinut... No ehkä se sieltä taas löytyy :).

maanantai 9. tammikuuta 2012

Askel, askeleelta...



Tallille lähin kävelee joskus neljän aikoihin ku olin käyny eka kotona. Tallilla olin joskus puol viis mut ratsastamaan pääsin vast kuuden aikaan kun jäin suustani kiinni siinä tallissa. Ensin ajattelin mennä pellolle, mutta loppujen lopuksi meninkin kentällä kun oli jo niin pimeää. Alku tunnista aattelin että tulee varmaan aika työntäyteinen tunti, mutta Onska tuntuikin jo heti alkuun yllättävän hyvältä. Tein taas ympyrätyöskentelyä ja tänään myös avoja.
Avot sujui sen jälkeen hyvin kun Onni pääsi taas kärryille siitä mitä pitikään tehdä. Ravissa menin myös avoja, ympyröitä ja ravilisäyksiä diakonaalilla. Avot ravissa meni yllättävän hyvin, olin itseasiassa aika ylpeä pojasta, niin hyvin se niitä teki :). Muutenkin alkaa jo löytyä se kesällä löydetty tuntuma. Ihanan kevyt alkaa jo olla suusta ja takapääkin toimii. Lisäyksistä sen verran että hyvin saan Onnin lisäämän ja pysyy kyllä kasassakin kuhan saisi askeleen vielä venymään eikä vain nopeutumaan. Laukkassa ei taas tänään meinannut löytyä harjoituslaukkaa ollenkaan. Hyviä askeleita toki oli siellä täällä, mutta siitähän se lähtee :).
Loppukäynnit ja -ravit menin vielä ilman satulaa. Onskan selässä oli ihanan lämmin istua kun oli vähän pakkastakin :).
Rölli


Hieman hiksa poika tunnin jälkeen (kuva 10+)

Mitä muutakaan sitä kuuntelisi?