sunnuntai 19. elokuuta 2012

Voitto kotiin ja palkinnot hyllyyn!

Keskiviikon ja perjantain treeneissä tehtiin perusliikkeitä ja kerran ohjelmat läpi. Oma ja joukkueohjelma menevät jo tutulla rutiinilla, mutta periksissä ja varsinkin laukkaperiksissä on vielä paljon parannettavaa. ärsyttää tehdä laukassa jalanheittoja ja takaa-alastuloja kun ne ei tunnu koskaan onnistuvan, enkä saa niihin mitään tuntumaa...



Tanjan kisoja olin eilen kuvaamassa ja yhtäkkiä löysinkin itseni hevosen selästä valmistautumassa kouluradalle. Luokkana oli helppo C ja osallistujia oli kuusi kappaletta. Jostain kumman syystä onnistuin kapuamaan itseni korkeimmalle korokkeelle ja hepan suitsiin ripustettiin sini-valkoinenruusuke. Itse sain käteeni pienen pokaalin. Tästä saan kyllä kiitellä osaavaa Vismu-heppaa, jonka ansiosta sain virheitäni anteeksi vaikka ratakin pääsi kerran unohtumaan. Kisojen jälkeen syötiin vähän makkaraa ja illalla suuntasin kulkuni Eevalle. Kuvia ei löydy ratsastelustani, koska kameramies oli hukassa. Nämä ratsastuskuvat © Eerika, itse olin jossain muualla.







Ilta kuluin Metua juoksuttaessa ja ratsastaessa. Juoksuttaessa Metu oli tosi hyvä ja kuunteli hienosti apuja, vaikka olikin aika reippaalla tuulella. On se vaan niin hieno eläin, että voisin viettää vaikka kuinka paljon aikaa sen liikkeitä katsellessa! Ratsastus... Siitä en ehkä rupea kertomaan sen enempää kun ei siinä ollut mitään kirjoitettavaa muutenkaan. Yöksi jäin Eevalle.

Lauantaina ruokin perinteiseen tyyliin hepat ja sain itseni sekä Metun, että Kiwan selkään. Ensin oli odottavassa jonossa Metu, ja ratsastuksesta ei ole sen enempää kerrottavaa kuin eiliseltäkään. Ei vaan onnistu niin ei onnistu ja suurin vika varmasti katselee sieltä peilistä.
Kiwan ratsastus meni ihan ok. En ollut ihan tyytyväinen aina siihen miten Kiwa reagoi apuihin. Tuntui välillä vähän sählältä, mutta kun itse sain itseni taas ryhdistäytymään ja ratsastamaan kunnolla alkoi Kiwakin keskittyä, eikä vain mennyt höyryjunan tavoin eteenpän.

Kolmen aikaan käytiin äitin kanssa vielä pikaisesti Equrestrian Balance -hevostarvikekirpputorilla Orimattilan hevoskylässä ja pitihän sieltäkin jotain ostaa kun sinne asti oli matkattu. Tavarathan ovat aina niin mukavia ja niitä on kiva ostaa. Mitään en oikeasti olisi tarvinnut, mutta matkaan lähti Harry's Horsen ruskeat suojat joka jalkaan (yht. 6€), Horse Comfortin tummansininen satulahuopa (1€) ja nahkainen satulavyö (10€). Oli vähän tällaisia ostin kun halvalla sain ostoksia, mutta ainahan kaikkea voi tarvita.

Tää on oikeesti ihan eri värinen eikä noin kulahtanu :D



5 kommenttia:

  1. Onnea voitosta ! Ootte siis tulossa Karjaalle vikellyskisoihin ? Laukassa heitot ei ole mitään helppoa hommaa, mutta kyllä niihinkin ajan kanssa oppii (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ollaan tulossa :). Käynnissä joukkuetta, myös muutama käyntiyv ja -pari. laukassa tehdään vaan perikset :).

      Poista