keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Challenge


Tee näin:
-Vastaa noihin kysymyksiin.
-Valitse sitten vähintään 11 uutta haastettavaa.
-Keksi 11 uutta kysymystä, johon haastettujen tulee vastata.
-Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän.


Minut haastoi Tiia.





1. Mitä teit eilen? Kerro tarkasti.

Hmm. No aamulla oli koe 8:15-11:00. Koulu loppu yhdeltä ja menin kaverilleni Heinille. Heinin kanssa laskettiin noin puoli neljään matikkaa ja sen jälkeen leivottiin joulupipareita ja syötiin puolet taikinasta :D. Viideksi suuntasin kulkuni kasisalille, jossa oli valokuvauskerho. Siellä laiteltiin meidän näyttelykuvat kehyksiin ja katsottiin toistemme ottamia parhaita otoksia. Loppu illan laskin jälleen matikkaa.

2. Ketkä kuuluvat perheeseesi? 
No tietysti vanhempani, mutta enemmän mun arjessa mukana on tää perhe täällä äitin luona. Eli siis minä, äitin mies Mika, äiti ja meidän kaksi kissaa Mikke ja Sissi. Iskällä meitä on minä, iskä ja pikkuvelipuoleni Joonas. Käyn siis joka toinen viikonloppu iskällä.

3. Syksy vai kevät?
Ehkä kuitenkin syksy vaikka tekisi mieli vastata, että kevät. Syksyssä on ihanat värit ja mun synttärit on syksyllä :).

4. Kännykkä vai läppäri?
Kännykkä kai, varsinkin nyt kun siinä on netti.

5. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi?
Tuo Ellie Goulding:n Bittersweet, jonka linkki on edellisessä postauksessa.

6. Suunnitelmia kesälle 2013?
Aijon lähinnä rentoutua ja pitää hauskaa. Heppailu kuuluu monella tapaa olennaisesti mun kesään, mutta mitään sen kummempia suunnitelmia en ole vielä ehtinyt miettimään.



7. Lakkaatko usein kynsiäsi?
Joo, nykyään lakaan aika usein. Joskus päivittäin, joskus pari kolme kertaa viikossa.

8. Minkä eläimen ottaisit, jos saisit? Miksi?
Haluasin, joko koiran tai hevosen. Tiedän, että hevosen pito on rankkaa joten on ehkä ihan hyvä, etten sellaista saa.

9. Musta vai valkoinen? Miksi?
Musta. Ei näytä heti likaiselta ja sopii paremmin tyyliini :)

10. Oletko facebook -riippuvainen? 
Nyt pitää kyllä myöntää, että olen. Varsinkin kun puhelimella pääsee nyt Faceen niin olen siellä ihan jatkuvasti...

11. :) vai (: ? -
:), koska olen tottunyt laittamaan sen noin päin.

Ja nyt, koska olen laiska, enkä jaksa kiusata ketään muuta niin en jaksa haastaa ketään. Sen sijaan kerron hieman tästä päivästä.



Pääsin tänään viimein ratsastamaankin. Uskalsin irrottaa katseeni koulukirjoista ja uhrata muutaman tunnin ajastani johonkin hauskaan. Koeviikot tuppaavat olemaan 24/7 seuraavan päivän kokeeseen lukemista. Menin Emman kanssa ja Emma meni Kiwalla ja itse menin Metulla. Meillä oli vähän kiire aikataulu, mutta ehdittiin ihan hyvin kuitenkin. Emmalla näytti menevän ihan hyvin. Itse tein alussa vähän siirtymiä pysähdys-käynti-ravi-käynti jne. Koko tunnin tein myös paljon ympyröitä. Metu oli alussa tosi hyvä ja laukan jälkeenkin ok. Varsinkin laukassa huomasi, että pojalla oli paljon energiaa kun raippa alkoi ärsyttämään. Mendozan "protestit" ovat kyllä ihan säälittäviä. Loppu raveissa ratsastin eteen-alas ja sain Metun hyvin venyttämään.

2 kommenttia:

  1. Tosta ykköskohdasta saa jotenki semmosen kuvan et oltais ahkeria koululaisia :D Sun glitterit vainoo mua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mehän ollaan ahkeria :DD! Mitens ne nyt sillai :D

      Poista