tiistai 17. huhtikuuta 2012

Vähän myöhäs

Tässä tulee taas tällaset parin päivän tekemiset.
Perjantaina menin siis tallille. Ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, mutta Eevan kaverin poni Bettiina tuli tuonne kun lauantaiksi tarvittiin ponitalutusponia. Emmi meni Metulla ja mä kävin vähän köpöttelemässä Kiwalla. Kiwan kanssa tein vähän väistöjä käynnissä ja ravissa sekä käynnissä sitä sellasta täyskaartokasikkoa. Kiwa meni jälleen ihan jees ja menin muutenkin vaan 30-45 min, en pahemmin kattonut kelloa. Eipä siinä sit mitää ihmeellistä.

Lauantaina heräilin seiskan pintaan Eevalla. Menin n. kasin aikaan talliin laittamaan poneja valmiiksi talustusta varten. Talutuksessa piti olla kymmeneltä Kalliolan koululla.
Ensimmäisen tunnin aikana talutukseen ei ollut tullut melkein ketään kun oli niin huono ilma. No siinä vähän ennen puoltapäivään siihen alkoi tulla jonkun verran porukkaa, mutta mitään ryysistä ei todellakaan syntynyt. Puoli kahden aikaan lähettiinkin sitten jo takaisin. Bettiina tultiin hakemaan takaisin kotiin ja itse menin ratsastamaan Metun. Metu oli juoksuttaessa tosi energinen ja ihan hörhönä. Juoksenteli vaan sielä liinan päässä ihan miten sattuu, häntä pystyssä ja ottii jtn ihan ihme pyrähdyksiä eikä kuunnellut oikeen mua. N. puoli tuntia yhteensä Metua siinä juoksuttelin, aluksi pitkänä ja sitten sivareilla. Sitten menin selkään. Metu ei tuntunut aluksi keskittyvän oikeen mihinkään joten laitoin sille löysät sivarit. Niillä meni ihan hyvin ja alkoi keskittymäänkin johonkin. Irrottelin Metua ympyröillä kaikissa askellajeissa sivareilla jonka jälkeen otin ne kokeiluksi pois. Ei mennyt ihan niin hyvin kuin sivareilla, mutta ihan tarpeeksi kuitenkin niin en laittanut niitä enää takaisin. Otin vielä pienen pätkän laukkaa ja sitten loppuverkat.

Sunnuntaina sain nukkua suht pitkään koska talliin tarvitsi mennä vasta ysiksi. Aamulla ratsastin jälleen Mendozan. En ehtinyt juoksuttaa ensin, mutta tänään sivareitakaan ei tarvittu. Tein samoja ympyrätyöskentelyjä kuin lauantainakin ja olin tyytyväinen poikaan. Tahti pysyi kaikissa askellajeissa lähes koko ajan  ja Metu kokosi itseään suht hyvin.
Ratsastuksen jälkeen lähdettiin Eevan kanssa Kievariin. Lähdin siis Eevan apulaiseksi töihin. Kievarissa oltiin 12-17.30 jonka jälkeen takaisin Eevalle.
Kävin iltaruokkimassa hepat ja äiti haki mut seittemältä.

Maanantaina oli tavalliseen tapaan treenit. Liia oli unohtanut meidän joten alussa verkkailtiin itsenäisesti ja tehtiin maassa erilaisia agrobatia/voimisteluharjoituksia porukalla. Liian saavuttua otettiin aluksi perusliikkeitä. Sain kommenteiksi, että myllyssä pitäisi saada jalka nousemaan suoremmalla selällä ja, että pitää varoa seisonnan jälkeen heilauttamasta käsiä taaksepäin.
Sitten tehtiin muutama kerta joukkueohjelmaa joka menee jo lähestulkoon aikaan. Vähän nopeutta siirtymiin niin kyllä se siitä sitten.
Joukkueohjelman jälkeen minä, veera ja tiia teimme omat yv- ja pariohjelmamme. Omani meni mielestäni hyvin. Sain sen menemään aikaan ja muistin käsiliikkeet ja muut jutut. Veeran ja Tiiankin ohjelma näytti hyvältä.
Lopuksi tehtiin vielä muutamat ravi- ja laukkalähestymiset ja raviselkäänhypyt.

Pahoittelen tosi tylsää banneriani koska mulla on ollut vähän ongelmia tämän bloggerin kanssa. Valittaa vaan koko ajan että kuvatila olisi lopussa vaikka minulla on picasakin... En siis saa ladattua banneriani. Jos joku tietää mitä tehdä niin kommenttia saa laittaa.

Tältä se mun banneri näyttäis jos sen vaan tohon saisin:

1 kommentti:

  1. Mä sain ainaki uuden bannerin ladattua ku eka poistin pari vanhaa kuvallista postausta (:

    VastaaPoista