torstai 7. kesäkuuta 2012

4.-6.6

Maanantai iltapäivä vierähti sitten tallilla. Mitään en oikeen saanut aikaseks vaan lähinnä kuvailin jälleen kerran heposia.








Kiwa ja VALTAVA maha <3

5:ltä alko vikellys ja ajelin siihen mennessä Takkulaan. Liia oli pääsykokeissa joten luvassa olivat itsenäiset treenit ilman valmentajaa. Tehtiin Liian ohjeiden mukaan tasapainoharjoituksia ja yv-,pari- ja joukkueohjelmaa. Itse en ole vielä oikeen keksinyt täytettä ohjelmaani joten tein rutiinista edellisten kisojen ohjelman. Treenien jälkeen menin Eevalle yöksi. Illalla katselin vielä kun Eeva ratsasti.


Tiistaina aamusta iltapäivään olin ihan hakoteillä. En siis oikeestaan tehny yhtään mitään. Emmin ja Lauran piti tulla tunnille joten en mennyt edes ratsastamaan. No kello läheni jo puoli viittä eikä Emmiä ja ystäviä näy. Tein siinä vielä tunnin tallihommia kunnes soitin Eevalle ettei tyttöjä näy. Eeva sanoi, että mä voisin sitten mennä. Eikun Metu valmiiksi ja kentälle :). Juoksutin pojan alussa. Meni tosin hyvin ja kuunteli apuja hienosti eikä kaahannut. Noin puoli tuntia juoksutettuani nousin selkään. Aloinkin sitten heti hommiin kun hevonen oli jo juoksutuksen jäljiltä lämmin. Tein kuitenkin pitkät käyntityöskentelyt ja ruuna tuntui niissä jo aikas hyvältä. Jossain vaiheessa siirryin raviin, mutta heti kun Metu rupesi painamaan ohjalle ja kiihdyttämään niin otin seis ja irrotin ennen kuin jatkettiin matkaa. Tämä taktiikka toimi aika hyvin ja Metu alkoi toimimaan ravissakin. No sitten se laukka... Se nyt oli vähän mitä oli, mutta Metu ei ainakaan pahasti kaahannut. Ei se oikeastaan painanutkaan ohjalle, mutten kuitenkaan saanut niskaa ryhdikkäästi ylös vaan Metu makoili niska sielä jossain hyvin hyvin alhaalla. Loppuravit menin pitkin ohjin ja loppukäynnit rantaan.

Aamusta olinkin sitten jo suht reippaana tallissa ruokkimassa heppoja. Putsailin karsinat puoleenpäivään mennessä, minkä jälkeen olikin taas ohjelmalla Metukalla ratsastelua. Siitä en nyt rupea tarinoimaan sen tarkemmin kun meni valehtelematta ihan saman kaavan mukaan kuin tuo edellinenkin kerta.
Lähdin siinä kolmen aikaan kotiin ja kävin nopsasti heittämässä tavarat. Sitten suoraa päätä NeppiNappiin ostamaan vähän blingiä meidän vikellyspukuihin :). Ostettiin vihreitä paljetteja, jotka sitten ommellaan nätisti pukuihin. Kävimme vielä Ninjassa ostamassa meille kivat hiuskukat kisoja varten. Tuli kyl kaikille vähä erilaiset ku ei löytyny seitteemää samanlaista.
Tollaset kukkajutut. Vas. mun, oik. Eerikan

Yks ihan mun favo leffoista <3. Oli pakko kaapata mukaan Anttilasta ku makso vaa 5.99€

Illan suussa lähdettiin vielä äitin kanssa käymään Hesassa Malmin Prismassa. Prismassa siksi että siellä oli joku äitin havittelema ulkoilutakki. Ei sielä sitten mitään kummempaa kun ei missään muuallakaan käyty.
Kommentoikaa oikealla olevaan kyselyyn pitäiskö mun vaihtaa blogiosotetta, että saisin ulkoasun kuntoon jne. Nyt kun en tälle pysty mitään kummempaa tekemään kiitos bloggerin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti